maanantai 14. syyskuuta 2015

Syksyinen piha | Puutarhakausi pakettiin

Puutarhakausi alkaa väistämättä lähestyä loppuaan, kun eletään jo syyskuun puoliväliä. Syksyn tullen iskee aina haikeus. Kesän lämpö vaihtuu syksyn kirpeyteen ja marraskuiseen kosteaan koleuteen. Pimeys ja hämärä syrjäyttävät valon. Kukkaloisto lakastuu ja lehdet leijailevat maahan. Pian värikylläisestä syksystä on jäljellä vain mustan ja harmaan sävyjä. Viimeistään tässä vaiheessa lienee selvää, että minä en todellakaan ole syksyihmisiä!  

Kylmät yöt saavat hortensian kukat punertumaan ja lehdet kellastumaan.

Rusokirsikka alkaa kääntyä ruskan puolelle.

Varjoliljan siemenkodat kypsyvät hiljalleen. 

En minä kyllä vielä 10 vuotta sitten ollut myöskään puutarhaihminen, mutta niin sitä vain ihminen muuttuu. Jokunen oppivuosi isolla puutarhatontilla maaseudun rauhassa johti siihen, että minusta sittenkin tuli pikkuriikkisen multasormi ja ehkä jopa vähän peukalotkin vihertyivät. Into vain kasvaa vuosien mittaan! Niin hauskaa kuin puutarhassa puuhailu onkin, säilytän kuitenkin kantavana teemana helppohoitoisuuden. Minun pihani pitää olla sellainen, että katastrofi ei uhkaa heti kun rouvaa ei tilapäisesti huvita nyppiä siellä yhtään mitään (sellaistakin nimittäin sattuu). Tässä yksi syy, miksi meillä ei ole esim. kasvihuonetta.  

Tänä kesänä on kyllä pihahommia tehty enemmän kuin koskaan, mm. nurmikon uudistamista ja uusi istutusallas. Se pääseekin nyt ensimmäiseen talvitestiinsä. Saa nähdä, miten kasvivalinnat onnistuivat ja mitä on keväällä jäljellä... Kesällä perustettua päivänliljapenkkiä pitäisi vielä vähän jatkaa, jotta saan hortensian alta pois siellä liian ahtaassa paikassa kasvavat päivänliljat. Ja muutama muukin idea tuohon talon edustalle on muhimassa, mutta kypsytelläänpä niitä talven yli... 

Siirtelin vähän kuunliljoja saadakseni ne yhtenäiseksi riviksi. Varjoliljat siirtyivät hortensian katveesta parempaan paikkaan kuunliljojen taakse. Taka-alalle ja kuunliljojen sekaan on myös tarkoitus istuttaa kukkasipuleita. 

Istutuksen reunaan on tulossa sammalleimua entisten jatkoksi.
Sinikatajat ja pallotuija korvasivat vuorenkilvet portaiden puoleisessa reunassa.
Erimuotoiset havut ja lehdet tekevät istutuksesta elävän.

Sinikataja on nimensä mukaisesti sinertävän sävyinen.

Jokunen tulppaaninsipuli on jo hankittuna. Onkohan niitä varmasti tarpeeksi... 
Vuorenkilpien uusi koti on tontin nurkassa. Keltaisten lehtien invaasio on jo alkanut, naapurin koivu huolehtii siitä. Penkkiin pitäisi vielä kaivaa reunakiviksi alkukesän piharemontista yli jääneitä pihatiiliä.

Keväällä esittelemäni talon edustan iso istutusalue alkoi vihdoin selkiytyä ja sen kanssa olenkin nyt askarrellut. Vuorenkilvet löysivät uuden paikan tontin kulmasta, ja tilalle hankin pienen pallotuijan ja sinikatajia. Projektin eteneminen odottaa nyt Viherpeukaloiden paketin saapumista. Ihan vaan vähäsen piti tilata täydennystä, mutta niinhän siellä on nyt tulossa lummetulppaania, ukkolaukkaa, liljoja, lumikelloja ja tähtisahramia. Näin lämpimillä säillä ei sipulikasvien istutuksella vielä ole niin kiire, mutta onhan siellä paketissa tulossa myös sammalleimuja, joilla saan tuon istutusalueen reunuksen vihdoin yhtenäiseksi. 

Syyspuuhia on vielä toki edessä. Syyslannoitukset ovat tekemättä ja haravanvarteenkin saa pian jo tarttua. Pihakuvat eivät kuitenkaan syksyn edetessä tästä enää parane, joten Kivi & Kakku laittaa nyt puutarhajuttujen osalta kirjankannet kiinni. Keväällä nähdään, mitä penkeistä nousee tämän kukkasipulivillityksen tuloksena. Jokusen kauniin ruskadetaljin saatan Instassa iloksenne jakaa, ainakin rusokirsikan syysväritys on kerrassaan hurmaava. Viimeinen kuva on näkymä keittiön ikkunasta. Hämärästä keittiöstä kuvattuna kamera vangitsi valkoiset ikkunanpuitteet mustina, mutta tallensi kuitenkin syysauringon valon kellastuvissa lehdissä. 

Värikästä syksyä!




10 kommenttia:

  1. Minäkään en todellakaan ole syksy, enkä myöskään talvi ihminen.
    Onneksi päivät ovat vielä olleet suht lämpimiä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jälkikesä on kyllä aivan ihana! Saisi vaan jatkua ja jatkua.... Kivaa viikkoa, Outi <3

      Poista
  2. Minä tykkään lämpöisistä syyspäivistä mutta kylmyydestä ja vesisateista en välitä yhtään...Minäkin mietin josko terassilla jo laittelisi paikkoja vähän niinkuin talvikuntoon, ei taida enää juurikaan tulla istuttua pihalla tai grillailtuakaan....nuotiopaikkaa olemme suunnitelleet tuonne takapihalle jos talvella siellä pääsisi paistamaan vaikka makkaraa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuotiopaikka kuulostaa just hyvältä, makkara maistuu parhaalta vähän nokisena ja ulkoilun päälle nautittuna :)

      Poista
  3. Mä olen niin kesäihminen kuin voi vain olla... Pimeys ahdistaa, ja kaikkein kauheinta on kylmyys :P
    Ihania piha kuvia. Vielä on niin kaunista, kun pakkanen ei ole puraissut. Pihahommat on kyllä parasta syksyssäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yyh, kylmyys... Äsken jalkapallokentän laidalla tihkusateessa hytistessä palautui taas mieleen tämä Suomen ihana sää....

      Poista
  4. Ihana syksy juuri nyt. Kukkahommista en ymmärrä hölkäsen pöläystä, muuta kuin että kauniilta näyttää. Luultavasti tämä asia ei tule koskaan muuttumaan, mutta osaan kyllä ihastella ja syksy on äärettömän kaunista aikaa.

    Kivaa viikkoa ja hei keskiviikkona nähdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä huomenna <3 Hyvä kun tuli kuvat otettua eilen, nythän se jo sateeksi kääntyi. Plääh.

      Poista
  5. Ihanasti olet kaikkea laittanut. Itsekään en syksystä niin välitä. Onneksi se menee ohi ja lopulta tulee taas uusi kevät ja kesä. :) Aurinkoista viikkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, sitä kevättä odotan jo! Ihanaa viikonjatkoa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!