lauantai 16. toukokuuta 2015

Yrityksen ja erehdyksen kautta - pihallakin

Alan jo vähitellen kaivata kunnon terassikelejä. Eilen syötiin jo pikkumiehen kanssa välipalaa terassilla, hivenen hytisten tosin. Tänään sitten kaivoin kukkaliinan varastosta ja laitoin pöydän koreaksi. Hemtexin kerniliina on helppo ratkaisu terassin kesäsisustukseen, mutta valitettavasti se osoittautui tosi hankalaksi silittää. Viime kesän jälkeen liina nimittäin päätyi pesukoneeseen ja tänä aamuna silityslaudalle kaikkine ryppyineen. Eikä siitä kyllä sileää saanut ja saattoipa materiaali silittäessä vähän venyäkin. Ei kiva. Elän toivossa, että kostea sää saisi liinan vähän oikenemaan. Vielä kun ne liinan painot löytyisivät jostain jemmasta... 

Tältä pikkuterassi näyttää kesäasussaan. 





























Pihalla oli tänään vuorossa sijaistoimintaa. Kun kivihommiin ei nyt ole mitään inspiraatiota, on toki hyvä kehitellä pieni sivuprojekti. Tontin nurkassa kiven juurella sijaitsee laiminlyöty kukkapenkki, johon en viime kesänä kiinnittänyt juurikaan huomiota. Jotain vihreää siellä kai kasvaa kesälläkin. Penkkiä ei oltu rajattu mitenkään, joten se päättyi epämääräisesti nurmikkoon. Nyt innostuin rajaamaan sen puisella reunuksella, jota ilokseni K-Rauta myy mustana. 

Jotta homma ei sujuisi liian helposti, ostetaan ensin se reunus hetken mielijohteesta ja sen jälkeen mitataan. Kaivelin penkin reunaan kuoppaa reunukselle ja totesin aika nopeasti, että heipparallaa. Tuli ostettua puoli metriä korkeaa mallia, mikä ei millään tavalla soittanut kelloa siellä rautakaupassa. Eihän siitä kukkapenkin reunaan ole, ellei halua huvikseen kaivella nelimetristä puolen metrin syvyistä ojaa... Lisäksi reunus oli tietysti puolet liian lyhyt. Joku välähdys siinä lapioon nojaillessa sitten tuli ja kokeilin reunusta yrttilaatikon ympärille. Ja siihen se sitten jäi. Edessä oli toki toinen reissu rautakauppaan, että sain korkeaa reunusta lisää ja sen verran tuuri kävi, että matalampaakin reunusta oli mustana.

Että loppu hyvin, kaikki hyvin. Lavakaulukset maastoutuvat nyt maisemaan huomattavasti paremmin ja kukkapenkkikin sai kummasti ryhtiä! 





























Kukkapenkin reunaan on keräilty piharevohkan yhteydessä löytyneitä kiviä. Penkistä löytyy ainakin krookuksia, helmihyasintteja, narsisseja, ruusupensas (ehdonalaisessa), vuorenkilpeä ja syreeni. Jotain täytettä siihen vielä tarvitaan. Yrttilaatikossa rehottaa yksinään ruohosipuli. Perjantaina istutin siihen sidesalaattia ja rucolaa, niiden satoa saa vielä hetken odotella. Nurtsia en viitsi edes mainita. Se on nyt etupihalta niin moneen kertaan yliravattu, että mahtaako siihen mitään koskaan kasvaakaan. 

Ja koska ideoita pitää aina olla vähän enemmän kuin toteutuneita ideoita, olen nyt iskenyt silmäni liuskekiviin. Niistä tulisi aika kiva polku kiveyksen reunalta yrttilaatikolle, vai mitä? 

Leppoisaa lauantaita! 

12 kommenttia:

  1. Nythän nuo näyttävät ihanasti sopivan yhteen!
    Peitä viljelykset hallaharsolla, niin saat pian satoa ;)
    Puuhakasta viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei enää häiritse enää silmää vaalea laatikko ja repaleinen kukkapenkki :) Hyvä vinkki, harsoa siis kehiin!

      Poista
  2. Nyt kyllä näyttää piha hyvältä. Ne liuskekivet kyllä sopisivat tuonne oikein hyvin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Eikö vaan sopisikin, ei tarvitse enää kuin markkinoida ajatus miehelle.... ;)

      Poista
  3. Oottepa olleet ahkerina! Minähän en taas tajua mistään mitään, mutta toteankin että hyvän näköiset tuolit ja alkaispa pian paistelemaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä aurinkoa ja lämpöä kyllä jo kaipaisi! Pöytä ja tuolit on ostettu vanhaan kotiin 10 vuotta sitten, hyvin istuvat nyt tuohonkin kaffitteluterdelle :)

      Poista
  4. Onpas kivat kukkapenkit! Meilläkin oltiin tänään pihahommissa (lähinnä raivaustöissä), mutta terassilla ei vielä ole tarjennut istuskella... :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Totta, ulkona kannattaa vielä pysyä liikkeessä, että tarkenee. Nyt onkin hyvä laittaa piha kuntoon, niin saa helteillä vain nautiskella :)

      Poista
  5. Kivan näköstä! Oon kans useita kertoja katellu tota reunusta Honkkarissa... Tällä hetkellä meillä ei oo oikeen mikään paikka rajattu :D

    VastaaPoista
  6. Teidän talo on muuten aivan upean näköinen :) (vaikkakaan en löytänyt kuin sneak peekit ;)) Tuo kivi on niin kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :) Ei ole pahemmin tullut ulkoa kuvailtua, joku talvinen kuva taitaa olla vain... Kesäkuvia tulee ehkä enemmän, kun elämä siirtyy terassille/pihalle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!