maanantai 1. kesäkuuta 2015

Niks naks - saksikäsi pyörähti pihalla

Eilen oli Silppua puskat - päivä. Homma lähti ihan viattomasti liikkeelle muutaman kesäkukan istutuksella. Verililjapuut saivat seurakseen valkokukkaisen rönsyävän... kukan. Unohdin jo, mikä tämä kesäkukka on. 




Sitten kivikkoon pääsi muutama mehikasvi. Samalla kertaa sitten siirsin patjarikkomättään paikasta toiseen, jotta sain isomman ja yhtenäisemmän alueen. Ennen patjarikko oli hajallaan eri kohdissa isoa istutusaluetta. Samoilla höyryillä myös heinätupsu siirtyi sateenvarjojalavan alta piilosta vähän paremmin näkösälle. Saatan tarvita kyllä muutaman kivikkokasvin vielä täydennykseksi tuolle nurkalle. 




Kun kerran puun alla rymysin niin katse osui seuraavaksi angervoihin, joissa oli kuivia oksia melko lailla. Tässä vaiheessa istustuslapio vaihtui saksiin. Ensin angervot, sitten huomasin ruusujen kuivat oksat. Niks naks niks naks vaan. Johan sitä roskaa lähtikin (ja vahingossa muutama iso tervekin oksa)! Välissä pieni tunnistustehtävä - vaaleanpunainen söpöläinen on kääpiömanteli. Uuh miten risuiselta tuo penkki näyttääkin! Taidan tarvita muutaman säkin koristekatetta. 



Seuraavaksi alkoikin häiritä suikerotuhkapensaan levittäytyminen kaikkialle, sillä koko alue näyttää ryteiköltä. Naks naks naks naks, pitkiä, parimetrisiä oksia lähti monta. Ja lopulta saksien uhriksi joutui myös kääpiövuorimänty. Nyt siinä on sitten reikä odottamassa jatkosuunnitelmia. 



Mutta paras viimeiseksi! Syksyllä istuttamani tummat tulppaanit alkavat vihdoin aueta! Instassa sitten follow-upia, millaisia näistä kaunokaisista kehkeytyy. 


Tästä istutusalueesta on tarkemmin kerrottu aiemmassa postauksessa (KLIK). Muokkaan sitä pikkuhiljaa mieleisekseni, mutta ei siitä koskaan taida valmista tulla. Kuten ei puutarhasta muutenkaan. 

14 kommenttia:

  1. Oisko tuo valkoinen lumihiutale? Varovasti sitten niiden saksien kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän se tietysti on! Sakset on nyt hetkeksi jemmattu... kunnes ehkä tuhoan loputkin tuosta männystä :D

      Poista
  2. Nyt näyttää hyvältä. Tykkään tosi paljon noista mehikasveista.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Jee ihanat tulppaanit, niiden päälle minäkin ymmärrän. <3 Kivaa kesäkuun alkua Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Tiia <3 Jokohan me nyt kesäkuussa ehdittäisiin treffata :)

      Poista
  4. Lumihiutaletta minäkin olisin ehdottanut näyttävät nimittäin samalta mitä itsekkin ostin viikonloppuna kaupasta :) Kauniin väriset tulppaanit :) Mukavaa kesäkuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koko kevään noita tulppaaneita odottanut ja nyt vihdoin ne alkavat aueta <3 Lämpöistä kesäkuuta!

      Poista
  5. Oih, mulle tuli niin kova halu työntää käteni syvälle keväiseen tuoksuvaan multaan kuvia katsellessani :) Kukkien ja kasvien nimistä ja hoitamisesta en ymmärrä mitään, mutta ihailen kaikkea kasvavaa varauksetta. Ja teitä, jotka osaatte saada kaiken kasvamaan.

    Mukavaa alkanutta kesäkuuta ja iloisia hetkiä puutarhassasi Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullassa on jotain terapeuttista <3 Ihanaa kesää, Pirjo!

      Poista
  6. Tää on niin terapeuttista aikaa, että...
    Itsekin olisin juuri tuon lumihiutaleet ja tulppaanit tunnistanut, mullakin on pihassa joku tuollainen hauskan matala mänty, täytyykin perehtyä paremmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun arvaus noista meidän männyistä on kääpiövuorimänty. Aika rohjakkeeksi on kasvanut, saattaa tulla lähtö koko puskalle...

      Poista
  7. Välillä pitää vähän saksien kanssa heilua. Siistiä tuli ja on kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sakset tekevät hyvää :) Suikerotuhkapensas oikein riehaantuu kasvamaan, kun sitä saksilla kurittaa. Siisti tuo penkki ei kyllä vielä ole pitkään aikaan... Liikaa kaikkea päällekkäin, särkynyt sydän kasvaa pensaan alla ja kääpiömanteli on levinnyt epäsiististi jne.

      Poista

Kiitos kommentistasi!