maanantai 30. marraskuuta 2015

Elämäntapapäätöksiä | Viikonloppu Villa Mandalassa

Vietin viime viikonlopun hyvin erilaisissa merkeissä kuin koskaan aikaisemmin. Sanotaan, että ihmisen pitäisi joka päivä kokea tai kokeilla jotain uutta. Kyse ei tarvitse olla valtavista ahaa-elämyksistä, sillä pienetkin uudet asiat haastavat aivoja eri radoille kuin ennen. Uusia elämyksiä ja runsaasti tietoa olikin tarjolla Optimal Performancen järjestämän Hormonitasapaino ja aineenvaihdunta - viikonloppuleirin aikana. Tilaisuus järjestettiin Loviisan maaseudun rauhassa hyvinvointi- ja retriittikeskus Villa Mandalassa. En ollut aikaisemmin tutustunut Kaisa Jaakkolan kirjoihin (esim. Hormonidieetti), mutta nyt kyllä syttyi kipinä ymmärtää paremmin oman kropan toimintaa. Ohjelmassa oli luentoja, joogaa, meditaatiota ja runsaasti herkullista kasvisruokaa, puhumattakaan monista hyvistä keskusteluista mahtavassa naisporukassa. Kerrassaan rentouttava, ajatuksia avaava viikonloppu! 

Oma hyvinvointi on ollut minulle viimeisen vuoden aikana sellainen hiljalleen nouseva teema. Olen lähtenyt ratkomaan asiaa tyylilleni ominaisesti aika suoraviivaisesti. Lisää vaan treeniä ja herkut pois niin kyllä se siitä. No sen tietää miten siinä käy. Liikaa treeniä äkkistään ja paikat alkavat hajoilla. Ei tässä nyt enää kaksikymppisiä olla, ja siitä kolmosella alkavasta iästäkin on jo hetki kulunut. Absoluuttinen herkkukieltäymys. Joopa joo. Kestäähän se sen kaksi päivää ja sitten on taas käsi jossain irtokarkkilaarissa entistä innokkaammin. Jos ei tuloksia tule niin kannattaako niitä samoja konsteja kokeilla sitten aina vaan uudestaan, vai olisiko aika tehdä jotain erilaista? 

Jonkin on siis muututtava, mutta muistaen sen, että ihminen ei pääse tavoistaan ihan hetkessä eroon JA muistaen sen, että maltti on valttia. Vaikka ne pienet askelet ovat ärsyttävän pieniä, onnistumisen todennäköisyys on suurempi, kun ei yritä harpata pidemmälle kuin aivojen ponnistusvoima antaa periksi. Niitä hyvinvointiin johtavia pieniä askeleita alan nyt tapailla. Kivinen polku on epäilemättä edessä, koska muutos ei tule ilman työntekoa ja kompasteluakin. Sitä stressioravanpyörää on veivattu nyt niin pitkään, että toisenlaiselle tavalle elää on suuri tilaus. Kivi ja Kakku seurailee siis jatkossa myös minun polkuani kohti parempaa vointia ja terveempää elämää. Tuletko mukaan matkalle? 

Kuvat ovat Villa Mandalasta, joka tarjosi hienot puitteet omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille leiriläisille. Kun suljin yösijani, Rengintuvan, vanhat siniset ovet kotiin lähtiessäni, tuli vahvasti sellainen tunne, että näiden ovien sulkeutuessa avautui monta uutta ovea. Hieno tunne. 








 

torstai 26. marraskuuta 2015

Naked cake: Suklaata, tryffeleitä, pähkinää ja kirsikkaa

Minulla on tapana noudatella täytekakuissa päivänsankarin lempimakuja. Isänpäiväksi tehdään jotain marjaisaa, lapsille puolestaan tehdään fantasiakakkuja ja käytetään reippaasti suklaata. Tällä kertaa on sitten minun lempimakujeni vuoro, joten kehittelin tämän kakun juuri oman makuni mukaiseksi. Tummaa suklaata, kirsikkahilloa, tryffeleitä, rapeaa karamellisoitua pähkinää... Tämä sopisi mainiosti myös joulun juhlapöytään. 








Ohjeet

Kakkupohja: Matala suklaakakkupohja, joka leikataan kahteen osaan.

3 munaa
100 g fariinisokeria
100 g voita
1 tl pikakahvijauhetta
1,5 rkl kiehuvaa vettä
50 g tummaa suklaata
100 g vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta

Voitele ja jauhota vuoka. Mittaa vatkauskulhoon sokeri. Erottele keltuaiset ja valkuaiset, keltuaiset sokerikulhoon ja valkuaiset toiseen vatkauskulhoon. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe. Liuota kahvijauhe kiehuvaan veteen ja sulata suklaa kahvin sekaan mikrossa, tarkkana ettei pala. Anna jäähtyä hieman. Sulata voi ja anna jäähtyä. Esivalmistelut on nyt tehty. 

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota keltuaiset ja fariinisokeri. Lisää suklaa sokerivaahtoon ja vatkaa tasaiseksi pienillä tehoilla. Lisää pari ruokalusikallista valkuaisvaahtoa, jotta saat massasta pehmämpää. Lisää jauhot ja voi edelleen pienillä tehoilla vatkaten. Nostele loput valkuaisvaahdosta taikinaan ja sekoita nuolijalla tasaiseksi. Kaada vuokaan ja paista 175 asteessa n. 25 min. 

Täyte

150 g kirsikkamarmeladia (Filos)
1 prk vaniljarahkaa
1,25 dl vispikermaa vaahdotettuna
50 g tummaa suklaata rouhittuna (47 % Fazer)
5 liivatelehteä (liotettu kylmässä vedessä, sulatettuna tilkkaan kiehuvaa vettä)

Pinnalle
Ohut kerros suklaakermavaahtoa
1,25 dl kermaa vaahdotettuna
50 g sulatettua suklaata

Koristeluun
Tryffeleitä (puolitettuna)
Säilykekirsikoita
Karamellisoitua hasselpähkinärouhetta



Hyydytetään kakkuvuoassa kelmuun käärittynä yön yli. Tällä kertaa tein kakun "nakuna" eli sivuille ei tullut koristelua vaan naked cake meiningillä vaaleanpunainen täyte saa näkyä. Laitoin kakun päälle tarttumapinnaksi ohuen kerroksen suklaakermavaahtoa, jonka päälle asettelin tryffelit ja karamellisoidun hasselpähkinärouheen. Muutama kirsikka vielä kertomaan, että täytteessä on kirsikkaa ja kakku on valmis. 

Ja laitetaan nyt sitten todistusaineistoakin, että ikää on tullut lisää. Tai sitten huolella filtteröity kuva ;)



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Leipoosi

Leipoosi - pakonomainen, sisäsyntyinen tarve leipoa. Leipoosiin joutunut leipuri ei voi vastustaa jauhopussien kutsua, vaan sivuuttaa muut velvollisuutensa saadakseen upottaa kätensä taikinaan. Leipoosin vakavammassa muodossa leipuri ei pysty lopettamaan leipomista vaan ajantaju kadoten aloittaa aina uusia ja uusia leipomuksia. (Kukahan unohti tänään hakea lapsen lentopalloharkoista ja tajusi sen vasta kun Whatsapp kilahti?)  Leipoosi on läheistä sukua neuloosille, jossa intohimo kohdistuu neulomiseen. 

Tänään se leipoosi sitten iski ja ihan viattomasti lähti liikkeelle niinkin pienestä asiasta kuin sesongin ensimmäisistä joulutortuista. Hillomakuja on monia, joten kausi startattiin vadelma- ja luumutortuilla. Muoto perinteinen tähti, sillä ei alettu (vielä) kikkailemaan. 



Muistatte ehkä vielä sen edellisen postauksen kanan. Broileria jäi hieman yli, joten jatkojalostuksen tarve oli ilmeinen (kylmien luiden järsiminen houkuttaa perhettä vielä vähemmän kuin lämpimien). Annospiiraat ovat olleet jo jonkin aikaa testattavien listalla, joten silikoninen tartalettivuoka esille ja spelttitaikinaa vääntämään. Siihen löydät ohjeen täältä. Samankokoisesta taikinasta tuli 6 pientä piirasta. Täytteeseen meni silputtua uunibroileria, goudaraastetta, aurinkokuivattua tomaattia sekä bbq-kastikkeella maustettua kermaviiliä. Ei kovin sieviä, mutta hyviä. 



No sitä kanaa jäi edelleenkin yli. Haa, pakkasessa on vielä torttutaikinalevyjä. Broiskupasteijoita siis. Loput broilerit saivat seurakseen kantarellituorejuustoa ja goudanjämät. Oikein makoisia pasteijoita tulikin. 



Mitenkäs tämä perunamuussi... No jos vielä perunarieskaa. Jauhoja, kaurahiutaleita, kananmunaa, vähän sitä sun tätä. Kuumaan uuniin ja suoraan uunista suuhun voinokareen sulaessa pitkin suupieliä. Ei paha. 



Tähän älysin lopettaa. Onneksi. Vadelmatkin huutelivat jääkaapista siihen malliin, että jos en olisi siirtynyt koneelle, olisi pian ollut myös vadelmapiirakka pöydässä. Silloin pitää tarttua tuumasta toimeen, kun on inspiraatio päällä. Kutsutaan myös raudan takomiseksi silloin kun se on kuumaa. Burp. 


perjantai 20. marraskuuta 2015

Limebroileri uunissa

Kerta se on ensimmäinenkin... Sen verran innostuin Harri Syrjäsen ruokamessujen näytöskeittiössä kokkaamasta limellä ja valkosipulilla täytetystä kevätkananpojasta, että omaan koekeittiööni päätyi ensimmäistä kertaa kokonainen broileri. Meillä on iät ja ajat tyytyväisinä syöty broilerinfileepihvejä ja -fileesuikaleita, edes koipi-reidet eivät kuulu peruskalustoon. Kaupan lihahyllyjen valmiiksi maustetut broilerit eivät ole houkutelleet kokeilemaan, mutta sitten tuli REKO ja L'Uomu Nokan kokonainen luomubroileri. REKO-ruokaringistä toiste lisää, nyt paistetaan kanaa. 








Googlailin aikani erilaisia ohjeita ja päädyin sitten improvisoimaan tällaisen limebroilerin, kunhan ensin pääsin jyvälle perusasioista. Näin se sitten syntyi. Mukana ehkä muutama kantapään kautta opittu vinkki.

Limebroileri uunissa: 

1,5 kg kokonainen luomubroileri
2 limeä kuori pestynä ja neljään osaan lohkottuina
5 valkosipulin kynttä kevyesti murskattuna

nyrkillinen voita
puolikkaan limen mehu
sitruunapippuria
suolaa (reippaasti)

Huuhtele ja kuivaa broileri. Hiero broiskun sisuksiin suolaa ja täytä broileri limelohkoilla ja valkosipulilla. Sekoita mausteet voihin ja vatkaa haarukalla pehmeäksi. Irrota nahkaa lihasta sen verran, että saat työnnettyä maustevoin nahan ja lihan väliin. Koipiin tein pienet viillot, rintapaloihin pääsi käsiksi ilman veistäkin kevyesti "nykimällä" nahkaa irti. (Tämä oli kyllä jokseenkin sotkuinen työvaihe, hanskat käteen!). Pyyhi loput voit broilerin pintaan.



Pehmeä voi on helppo levittää nahan ja lihan väliin. Suolaa saa olla reilusti, sillä broileri ei ihan hevin maustu.

Koivissa näkyy nahkaan tehdyt viillot, joista voi on työnnetty nahan alle. 


Nyt ihan oikeaoppisesti kuuluisi broisku sitoa siten, että koivet ja siivet eivät pääse palamaan, mutta koska paistinaru oli todellakin kateissa, broiskua ei sitten sidottu. Eikä se kyllä myöskään palanut, joten ehkä se sitominen ei ole aina välttämätöntä. Jos broiskuun ottaisi pinnan pannulla, pakettia olisi kyllä sidottuna ehdottomasti helpompi käsitellä. 

Uuniin lämpöä 225 astetta ja grillivastukset päälle. Ota broileriin pinta kuumassa uunissa. Eipä muuten kestä kauaa, kun uunista alkaa kuulua suloinen tirinä voin sulaessa nahan alla. Kun pinta alkaa saada väriä, laske lämpö 175 asteeseen ja anna paistua noin 75-90 minuuttia. Meillä tykätään kunnolla kypsästä broiskusta, joten kyllä se sen 1,5 h muhi uunissa. Kypsyydestä pääsi aika hyvin perille, kun tökkäsin cocktailtikulla rintapalaan luun lähelle. Kirkas neste = kypsää on. Voit käyttää myös paistolämpömittaria. 



Sitten siihen seuraavaan mielenkiintoiseen osaan, nimittäin paloitteluun. Aloita kaivelemalla limelohkot broilerin sisältä. Rintafileet lähtevät suht nätisti, kun leikkaat rintalastan vierestä suoraan alaspäin ja koiven ja rintafileen välistä alaviistoon kohti rintalastaa. Sitten vaan siivet ja koipireidet irti ja tarjolle. Tässä on meikäläisellä selvästikin vielä hiukan harjoiteltavaa, ei ollut kauhean kaunista katsottavaa tuo carvery-osuus... Purista vielä lihan päälle mehut limelohkoista ja valele vuoan pohjalle jääneellä paistoliemellä. 



Lisukkeeksi nautittiin Beach house kitchenin ohjeella tehtyjä bataattiranskalaisia (alkup. ohjeessa kurpitsasta tehtynä), sekä avokadokastiketta. 



Jatkoon? Bataattiranskalaiset kyllä, uusi lemppari löytyi toiselle pojista. Kokonainen kana... ehkä. Emme ole luita järsivä perhe, se tuli jälleen todistettua. Annan tipuselle kuitenkin vielä toisen mahdollisuuden. Ja lähiruokaa kannatan ehdottomasti! Pisteet L'Uomu Nokalle mainiosta luomubroilerista, taidanpa käydä toistekin ostoksilla. 

Rentoa viikonloppua! 

torstai 19. marraskuuta 2015

Lohturuokaa | Keltainen broilerikastike

Englanninkielen termi comfort food on vähitellen rantautunut Suomeenkin muodossa lohturuoka. Lohturuuaksi mielletään sellaiset lämpöiset, hyvää mieltä tuovat ja mukavia pehmoisia muistoja herättävät ruokalajit, joilla kenties on joku tarinakin kerrottavana. Amerikkalaisviihteestä tuttua vakiolohturuokaa on kanakeitto, jota tuodaan sairastuneelle. Äidin lihapullat tai vaikkapa tuoreiden korvapuustien tuoksu virittävät mielen sellaisille taajuuksille, joilla kiireinen mieli rauhoittuu ja paha maailma tuntuu olevan hitusen kauempana. Kesällä voi grillata ja nautiskella raikkaista salaateista, mutta syystalven pimeydessä ja kylmyydessä ruoka on ihan erilaisessa roolissa. Elämme siis lohturuuan parasta sesonkia. 




Yksi meidän perheen vakioresepteistä täyttää lohturuuan määritelmän siinä mielessä, että siitä on nopeasti tullut koko perheen suosikki ja se lämmittää mukavasti niin täyteläisyydellään kuin mausteillaankin. Kyseessä on keltainen broilerikastike eli currybroileri. Ohje on joka kerta hiukan erilainen, sillä säädän makua aina sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Perusrunko on kuitenkin aina sama. 


Currybroileriin tarvitset: 

400-500 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
1 pieni sipuli
curryjauhetta (saa mennä ainakin pari teelusikallista)
oliiviöljyä
vettä + mausteita
2 dl ruokakermaa

Silppua sipuli pieneksi silpuksi. Kuumenna öljy ja curryjauhe pannulla ja kuullota sipulit kullankeltaisessa mausteöljyssä. Lisää broilerisuikaleet ja pyörittele öljyseos niihin, ruskista pinnat kiinni. Lisää pannun pohjalle sentin tai parin verran vettä ja anna kiehua kannen alla. Voit käyttää myös ananasmehua. Kun broiskut alkavat kypsyä, lisää kerma ja kiehauta. 

Säädä maku mieleiseksesi. Voit lisätä curryjauhetta, jos potkua ei ole tarpeeksi. Ketsuppi, erilaiset chilikastikkeet, tilkka soijakastiketta (tällöin väri menee ruman ruskehtavaksi), suola, rosepippuri, cashewpähkinät, tuorejuusto, hunaja - edellämainitut yhdessä ja erikseen ovat vierailleet kastikepannullani. Pointtina on se, että pelkkä curry on aika kova makuna, joten tykkään pyöristää makua jollakin makealla. Hunaja toimii hyvin. Pinnalle voit tarjoiluvaiheessa ripotella tuoreita yrttejä, jos lapsesi eivät vihaa kaikkea vihreää. 

Nauti basmatiriisin kera rakkaiden seurassa. Jälkkäriksi vaikka kanelipullia, niin masu on täynnä ja olotila aika rento sohvalla pötköttelyyn. Ainakaan ei ole nälkä. 




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Koekeittiö: Täydellisen porkkanapihviohjeen metsästys

Olen kovin ilahtunut, että kasviksia vieroksuva lapseni on koulussa tykästynyt porkkanapihveihin. Minulta on tätä herkkua tilattu ja niinpä olen alkanut kehitellä täydellistä porkkanapihvien reseptiä. Edellinen kokeilu oli raasteesta tehty, mutta se ei kuulemma ollut oikeanlainen vaan pitää olla enemmän pihviä (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan). No, tällä kertaa lähdin virittämään ohjetta porkkanasoseen ja kauraleseiden ympärille ja maustoin massan curryllä, joka on lasten lempparista currybroilerikastikkeesta tuttu maku. 

Eihän näistä tietenkään tullut yhtä hyviä kuin koulun porkkanapihveistä, mitä osasin jo odottaakin. Kerran on nimittäin makkarakastike ollut ihan lemppari koulussa, mutta äidin tekemänä pahaa. Kyllä on muuten välillä kotikokin itsetunto koetuksella näiden pikkuruokailijoiden kanssa. Kokeilut siis jatkuvat, tai sitten menen pakastealtaalle ja katsotaan olisiko siellä niitä oikeita pihvejä. Itse kuitenkin tykästyin näihin, joten laitetaanpa ohje muistiin. Vähän makuasia, kutsuuko näitä sitten pihveiksi vai letuiksi, nimittäin massa on sen verran pehmeää, että kovin paksut pihvit eivät pysyneet kasassa kääntäessä. Hyviä silti. 



Tässäpä näitä aineksia: 

2 dl kauraleseitä
2 dl maitoa
1-2 tl curryjauhetta

Laita kauraleseet ja curryjauhe maitoon turpoamaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Curry ei ole mitenkään pakollinen, sen voi hyvin jättää poiskin tai korvata vaikkapa yrteillä. Esim. rakuuna on oivallinen pari porkkanalle. 

500 g porkkanaa - kuori, keitä, soseuta

2 kananmunaa
½ dl auringonkukansiemeniä
1 tl suolaa 

Sekoita kauraleseet, porkkanasose, kananmunat ym. taikinaksi ja paista lettupannulla öljyssä paksuiksi letuiksi / ohuiksi pihveiksi keskilämmöllä. Kannattaa antaa pinnan ruskistua kunnolla ennen kääntämistä, muuten pihvi hajoaa. 

Tällainen kokeilu tällä kertaa. Jatketaan täydellisen ohjeen metsästystä. Jos sinulla on hallussasi hyväksi havaittu porkkanapihvien ohje, saa lähettää tänne päin! Nyt tämä kotikokki lähtee hammaslääkäriin, wish me luck... 


tiistai 17. marraskuuta 2015

Yksivuotias

17.11.2014 yksi tietty hiirenklikkaus jännitti minua aivan järisyttävän paljon. 

Sitä klikkausta oli edeltänyt useiden tuntien ähinä ja puhina uusien työvälineiden kanssa. Nimeä, ulkoasua ja olemusta oli pohdittu pitkään ja hartaasti. Onko tämä nyt tekijänsä näköinen? Mitä ihmiset ajattelevat? Paitsi että lukeekohan tätä kukaan. Tutuille en ainakaan kerro tästä mitään... Ja vastaako nimi nyt yhtään sitä, mitä aion tänne kirjoitella? Onko tämä nyt ihan tyhmä juttu kaiken kaikkiaan? Viimein se näytti edes etäisesti siltä miltä piti. Se ensimmäinen postaus. Oranssi Julkaise-nappi....klik. Hui. 

Minulta on vuoden aikana kysytty useita kertoja, mistä blogin nimi juontaa juurensa. Kivi&Kakku kuvastaa niitä pääteemoja, joiden ympärillä blogi pyörii, niin ihan kirjaimellisesti kuin hieman filosofisemminkin tulkittuna. Elämähän on tavallaan kiviä ja kakkua. Joskus polku on epätasaisempi kuin toivoisi, toisinaan taas tanssitaan ruusuilla iloisesti sokerihiprakassa. Välillä olette ehkä joutuneet lukemaan kotileipurin hieman huonommasta päivästä kokeellisen keittiön parissa tai ostosreissusta mekko tahmeana. Tai sitten on vain menty ihan puhtaasti suklaaövereillä. 

Kiveä löytyy talosta sisältä ja ulkoa, joten kotiin ja pihaan liittyvät postaukset ovatkin usein jossain määrin kivisiä. Kuluneen vuoden aikana kivihommia on tehty pihalla ja niin sisä- kuin ulkotilojenkin kivipinnat ovat joskus vilahdelleet kuvissa. Sisustusbloggaajana en taida olla oikein omimmillani, mutta kesällä pihaa ja puutarhaa tuli koluttua kameran kanssa ahkerasti. 








Kakkuleipurina kunnostaudun silloin tällöin, mutta ruokaosastolla on toki tapahtunut paljon muutakin. Yksi vuoden suosituimmista postauksista on ollut kesäkurpitsa-sitruunahillo, ja proteiinipitoisten banaanipannareidenkin ohjeen on moni löytänyt. Siitä tulikin kertaheitolla perheen sporttipoikien suosikkivälipala. Ruokapuolella on syksyn tultua ja puutarhakauden mentyä ollutkin enemmän asiaa, ehkä se on näistä eri teemoista kuitenkin se minulle läheisin. Tällä hetkellä se tuntuu suunnalta, johon on luontevin lähteä etenemään. Aika näyttää. 




























Enää ei se oranssi nappi kammoksuta samalla tavalla kuin vuosi sitten, sillä työ on kyllä tekijäänsä opettanut monessa mielessä. Voi mikä määrä oppia on tullut valokuvauksesta, varsinkin kun innostuin kuvaamaan ns. huvikseni löydettyäni Makro tex-haasteet.  Kuvankäsittelyn maailma on avautunut vuoden mittaan, vaikkakin vielä pienessä mittakaavassa. Tässä vaiheessa alkaa jo nolostuttaa ne ensimmäiset räpellykset. Miten eri tavalla ne postaukset tekisinkään tänä päivänä. Ehkä ne kuitenkin saavat jäädä sinne historian lehdille muistuttamaan kehityskaaresta.

Suurin positiivinen yllätys on kuitenkin ollut se, kuinka mahtava joukko bloggaajia on tullut tutuksi niin virtuaalisesti kuin livenäkin. Valtaisan iso kiitos Minäkö keski-ikäinen / Tiialle kaikesta siitä kannustuksesta, mitä sinulta sain blogitaipaleeni alkumetreillä. Olisi saattanut jäädä entteri painamatta ilman rohkaisuasi ja konkreettisia neuvojasi. Kiitos!

Iso harppaus eteenpäin oli se, kun pääsin bloginoviisiudestani huolimatta mukaan 40+ blogiyhteisöön, kiitos siitä Beach house kitchenin Heli! Mikä huikea porukka meitä seniorimpia bloggaajia onkaan koottu saman katon alle! Ja niistä ympyröistähän tuli tutuksi myös paikallinen kollega Rouva Sana, jonka kanssa olen saanut käydä hyviä keskusteluja niin bloggaamisesta, median murroksesta kuin yhteisöllisyydestäkin.

Hieno ja opettavainen ensimmäinen blogivuosi on takana. Viimeisenä, vaan ei missään tapauksessa vähäisimpänä: Kiitos kaikille teille ihanille lukijoille, jotka olette liittyneet seuraani! On kiva havaita, että en ole yksin täällä ruutuni takana vaan postaukset tavoittavat kasvavan joukon lukijoita viikottain. Kiitos juuri sinulle, kun olet nyt siellä oman ruutusi äärellä, lukemassa tätä tilinpäätöstä ensimmäisestä vuodestani bloggaajana! Tästä lähtee toinen vuosi, joka tuo toivottavasti tullessaan taas ison nipun uusia kujeita ja sinulle paljon mukavaa luettavaa.



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sporttilauantai

Lasten liikunta puhuttaa säännöllisin väliajoin mediassa. Liikunnan määrään ja laatuun löytyy monenlaisia suosituksia. Ehkä tutuin on se 2 h päivässä, huoltajakurssilla puhuttiin vähintään 20 h liikuntamääristä viikossa. Tällaiset määrät eivät tietenkään tule täyteen minkään ohjatun harrastuksen parissa, vaan pihapelit, koulumatkat kävellen tai pyörällä, lumileikit, metsäretket ym. muu puuhailu ulkona ja sisällä hoitavat suurimman osan "vaaditusta" aktiivisuudesta. Lajilla ei ole merkitystä, olennaista on saada lapset pois erilaisten ruutujen äärestä ja liikkeelle - ihan kuten ennenvanhaan. Pihallahan sitä rymyttiin päivät pitkät kultaisella 70-luvulla. (Tämä jos mikä kuulostaa keski-ikäiseltä.)

Pilkillä kevätauringossa, kuva lienee jostain 70-80-lukujen vaihteesta.



Toisessa ääripäässä on sitten kilpaurheilu tai siihen tähtäävä seuratoiminta. Aktiivisesti liikuntaa harrastavien lasten vanhempia pohdituttaa väistämättä se, kuinka monet treenit samaa lajia viikossa on järkevää alakouluikäiselle. Juuri siinä vaiheessahan lapsilla pitäisi olla mahdollisuus tutustua eri lajeihin ja löytää se itselleen mieluisa harrastus. Vaikeaksi menee, jos treenejä on 3-4 kertaa viikossa, jopa useamminkin. Suurin osa harrastaa kuitenkin huvikseen, jolloin niitä eri tasoisia vaihtoehtoja olisi kiva löytyä ja näin tukea lasten intoa liikkua myös ohjatusti.



Erinäisten vaiheiden jälkeen meillä on päädytty tilanteeseen, jossa molemmat lapset harrastavat kahta lajia. Alkuun näytti siltä, että esikoinen ei innostu oikein mistään harrastuksesta, mutta niin vain iän myötä palo jalkapalloon syttyi ja pian kuvioihin mukaan tuli myös lentopallo. Kuopus seuraa isoveljen jalanjäljillä molemmissa lajeissa, itse hän ilmoitti haluavansa aloittaa ja kovalla innolla ja itseluottamuksella mennään pelikentillä. Illat ja viikonloput ovatkin välillä melkoista rallia, mutta olemme halunneet antaa lapsille mahdollisuuden harrastaa niin paljon kuin heillä vain motivaatiota riittää. 

Mitä tästä kombinaatiosta sitten seuraa, kun perheen äidillä on taipumusta olla räpylä pystyssä, kun tarvitaan joukkueenjohtajaa, mokkapalojen leipojaa tms. talkooporukkaa? Olen nimittäin viimeisen vuoden aikana ryhtynyt jalkapallon puolella esikoisen joukkueeseen jojoksi (joukkueenjohtajaksi) sekä kuopuksen ikäluokan rahastonhoitajaksi. Lisätään yhtälöön perheen toisen aikuisen (lentopalloilija hänkin) olkapääleikkaus. Kyllä, joskus on vähän aikataulut solmussa ja ristissä ja useampaan paikkaan pitäisi revetä yhtäaikaa. Varsinainen superlauantai osui sitten kohdalle eilen.



6.30 Herätys, aamutoimet, aamupala
7.00 Lapsi hereille ja aamupalalle, eväät turnaukseen
7.50 Mokkapalat, pahvimukit ym. vermeet autoon (mokkapalat oli leivottu ja pakattu edellisenä iltana). Vielä maalarinteipillä nimikoinnit kakkulapioihin.
8.10 Pankkiautomaatilla tehdyn stopin jälkeen perillä toisella puolella kaupunkia lentopallon turnauspaikalla. Onneksi kotiturnaus, ettei tarvinnut pidemmälle ajella. Mokkapalat tiskiin ja takaisin baanalle.
8.20  Toinen setti mokkapaloja jalkapallohallille. Buffetin laittoa, turnauspäivän läpikäyntiä muiden ikäluokan toimihenkilöiden kanssa.
8.50 Takaisin lentopalloturnaukseen. Buffettijeesailua, pelien seuraamista ja muutama valokuva (taas muuten tekisi mieli hommata uusi kamera).
10,45 Visiitti viereiselle jalkapallokentälle, jossa on alkamassa esikoisen joukkueen peli, jossa esikoinen tosin ei pelannut, koska lentopalloturnaus samaan aikaan. Pelinohjaajan rekrytointia seuraavan viikonlopun peleihin. Pitääkin muuten muistaa  palata tähän asiaan.
11.00 Kotiin syömään ja hakemaan kuopusta. Matkalla soitto jalkapallohallille, tarvitseeko kaupasta jotain. Lidliin hakemaan pillimehuja ja kahvimaitoa. Kotona edellisiltana tehtyä käristystä ja muussia lounaaksi itselle, olkapäätoipilaalle ja lapselle. Jalkapallovarusteiden etsintää. Jalkapallo kamat kuopukselle päälle ja taas baanalle.
12.10 Jälleen jalkapallohallilla. Pelien seuraamista, buffahommia ym. Esikoinen onneksi sai kyydin kotiin pelikaverilta, joten ei tarvinnut lähteä yhtä ylimääräistä reissua ajamaan.
17.15 Buffetin kassa kiinni, sekalainen määrä tavaroita mukaan, lapsi autoon mitali kaulassa ja kotia kohti.
18.00 Buffakassan laskentaa, vielä vähän jalkapalloaiheista viestittelyä.



Ilta sitten menikin koomaillessa ja uni löytyi silmään ilman erityistä houkuttelua. Vaikka lasten harrastukset vievät vanhempienkin aikaa niin kyllä ne myös antavat paljon. On kivaa tutustua toisten lasten vanhempiin ja kyllähän nuo junnujen pelit ovat niin täynnä tunnetta, että aivan loistavaa viihdettä seurata lasten liikunnan riemua. Lapset ovat ihania kilpakentillä, täysillä mennään ja välillä tulee tappioitakin, mutta eivätpä ne paljon pikkujunnuja haittaa. Kohta mennään taas sata lasissa ja edellinen peli on jo taaksejäänyttä elämää! Siinä asenteessa olisi meillä aikuisilla joskus opittavaa.

Nyt vietetään leppoisaa sunnuntaita ja tämä kotikokki siirtyy tekemään isänpäiväkakun loppuun. Erityisen suuri hatunnosto tänään niille isille, jotka illasta toiseen vapaaehtoisina valmentavat toisten lapsia eri lajien parissa. Hienoa ja tärkeää työtä suomalaisten lasten liikuttamiseksi!

Hyvää isänpäivää kaikille isille


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Una notte finlandesa e italiana

Meille kokoontui Halloween-juhlinnan sijaan joukko lentopallon ystäviä fiilistelemään taannoista EM-kisareissuaan Milanoon ja niinpä pöytä oli katettu italialaisilla ja suomalaisilla herkuilla. Italiahan se pudotti Suomen jatkosta, joten revanssi otettiin sitten illallispöydässä. Sitä ennen oli toki jo ehditty viedä mokkapaloja lentopalloturnaukseen sekä viettää useita tunteja jalkapallokentän laidalla. Illalla pääroolissa oli mukava illanvietto yhdessä hyvän ruuan äärellä eikä bloggaaminen, joten ruokakuvauksen juhlaa näistä herkuista ei irronnut. Tässä kuitenkin muutama maistiainen: 


Myönnytykseni Halloween-koristelulle. Yksi yksinäinen kurpitsalyhty. 

Mokkapalat vietiin lentopalloturnauksen buffettiin. Laskeskelin, että seuraavan kahden viikon aikana  saan
leipoa erinäisiin jalkapallo- ja lentopalloturnauksiin vielä ainakin kolmet mokkapalat. 


Alkudrinkkinä Lemon martini. Limoncelloa, Absolutia, sitruunamehua ja
vielä hiukan hedelmämehua, kun sitä Absolutia lorahti vähän reilummin shakeriin.
Sheikkaa jäiden kanssa ja koristele rosmariininoksalla.


Pizze-kirjan pizzataikinasta tein tällä kertaa focacciaa. Reippaasti oliiviöljyä pinnalle sekä
ripaus tryffelisuolaa, kyllä maistuu! 
Suomi-Italia. Atrian kylmäsavustettu kinkku ei juuri hävinnyt vertailussa parmankinkulle ja
Juustoportin Viinitarhurin vuohenjuusto maistui vähintään yhtä hyvin kuin parmesaani. 
Jälkkärinä tiramisu jälkiruokamaljoihin rakennettuna. Kaakaojauheen korvasin
rouhitulla Lindtin tummalla Sea salt caramel - suklaalla. Erittäin toimiva vaihtoehto.