tiistai 22. maaliskuuta 2016

Supersmoothiet - mangosta mustikkaan

40+ bloggaajat kävivät viime lauantaina juhlistamassa Hellapoliisi Kati Jaakosen ja Pinkit korkokengät Maiju Kauppilan uutta Supersmoothiet - kirjaa. Kiitos kutsusta, Kati ja Maiju! Makoisaa ja mukavaa iltapäivää vietettiin Hellapoliisin linjakkaasti pinkki-mustissa toimitiloissa Pakilassa. 






Smoothiekirja syntyi kahden tehopakkauksen yhteistyönä Indonesian ja Keski-Suomen kauniissa maisemissa, ja resepteissä on käytetty marjoja ja hedelmiä todella monipuolisesti. Smoothie- ja mehuohjeiden lisäksi kirjasta löytyy myös matkakertomus. Jos siis blenderi on unohtunut pölyttymään kaapin nurkkaan tai tutut vakiosmoothiet alkavat kyllästyttää, kannattaa hankkia Supersmoothiet -kirja omaan keittiöön inspiraatioksi ja myös silmäniloksi. Kirjan kuvitus on nimittäin silmiähivelevän kaunis! 


Herkullinen vihersmoothie, jossa mm. lehtikaalia. 
Suloinen mansikkaminttusmoothie
Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan Hellapoliisin toimintaan. Siinä on aina jotain yhtä lumoavaa, kun kuuntelee ihmistä, jolle oma työ on intohimo ja näinhän se yrittäjillä usein on. Tässä vielä muutama makupala iltapäivän annista.


Tiloista löytyy myös biljardipöytä - pinkki, tottakai. 


Ei hassumpi maisema! 
Hellapoliisin astiavarasto sai kaikki seurueen ruokabloggaajat
huokailemaan ihastuksesta. 

Hedelmävati on yksinkertaisuudessaan ja väriloistossaan upeaa tarjottavaa.

Gluteenittomat marja-marenkimuffinit veivät kielen mennessään! 
Kotiin viemisiksi saimme vielä kassillisen herkkuja, mm. erilaisia Sam-hunajia. 


8 kommenttia:

  1. Näytti ihanalta tilaisuudelta! Ja mitä herkkuja, nälkä tässä tulee :D Nuo hunajat vaikuttaa kyllä todella mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana iltapäivä, Kati ja Maiju olivat todella nähneet vaivaa <3 Aloitin hunajan maistelun Metsähunajasta, kivan voimakas ja aromikas maku!

      Poista
  2. Tilaisuus on varmasti ollut aivan ihana, herkkuja monenmoisia, iloa ja puheensorinaa.
    Kirjaan olenkin jo päässyt tutustumaan, se on aivan IHANA <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli upea iltapäivä <3 Kirjassa riittää kyllä testattavaa pitkäksi aikaa!,

      Poista
  3. Kivaa oli ja miten hurjasti oli nähty vaivaa. <3 Mukavaa oli nähdä Marika ja oikein mukavaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati ja Maiju olivat todella järjestäneet upean iltapäivän <3 Oli kiva nähdä taas :) Iloista pääsiäistä!

      Poista
  4. Oli oikein mukava päivä ja mitkä herkut ! Oli myös kiva nähdä sinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat oli herkut, pitää kyllä se kana-kookoskeiton ohje kaivella Hellapoliisin sivuilta! Oli mukava tavata ihan livenä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!