tiistai 25. lokakuuta 2016

Pikkuisen jouluinen Rosson talvimenu

* yhteistyössä Rosso-ravintolat / 40+ blogit

Rosso kutsui joukon 40+ bloggaajia tutustumaan Ympyrätalon Rossoon ja maistelemaan Rosson juuri lanseerattua talvimenu'ta. Tarjolla oli erinomainen kattaus jouluisia makuja italialaisella twistillä. Joulun lähestyessä moni joululounas- tai pikkujoulupaikkaa etsivä asiakas toivoo ruokalistaa, joka olisi jouluinen olematta jouluruokaa. Tähän saumaan talvimenu osuu mainiosti, sillä siinä on käytetty samoja raaka-aineita, joita joulupöydästäkin löytyy. Kylmäsavulohi, punajuuri, possu, sinihomejuusto ja suklaa ovat jouluisen perinneruoan sijaan taipuneet tyylikkäiksi ja herkullisiksi, pikkuisen jouluisiksi annoksiksi. 



Menun alkuruoka on kylmäsavulohitartar, joka tarjoillaan paahdetun Maalahden limppuviipaleen päällä. Rapeaksi paahdettu, hiukan makea leipä ja suolainen lohi ovat maistuva yhdistelmä. Tartar maistuu varmasti erityisesti sipulin ystäville. Kylmäsavulohi taas kuuluu ehdottomasti minun joulupöytäni herkkuihin. Mikäli tartar ei ole sinun juttusi, Rosson antipasti-listalta löytyy mm. kylmäsavulohta ja ilmakuivattua kinkkua, sekä syviä onnenhuokauksia aiheuttanutta pariloitua hunajaista vuohenjuustoa.






Talvimenun pääruokavaihtoehtoja on kaksi, kuhaa Romana sekä gorgonzolahärkä. Ympyrätalossa talvimenustä löytyy lisäksi mozzarellalla höystettyä possun sisäfileetä. Kuha on kääritty ilmakuivattuun kinkkuun ja se tarjoillaan valuvan pehmeän sitruunarisoton kanssa. Murea naudan sisäfileepihvi on saanut vierelleen gorgonzolaa ja punajuurta. Tämä on todellinen sinihomejuuston ystävän unelma. Rosson pihvilihat toimittaa Atria, täydet pisteet pihvin mureudesta ja mehevyydestä! 




Menun jälkiruokana on valkosuklaapannacotta talon mansikkakastikkeella. Jälkiruokalistalta löytyy myös suklaakakkua, joka leivotaan kunkin Rosson omassa keittiössä.



Yksi varhaisimmista makumuistoistani liittyy Kuopion Rossoon ja sen kinkku-ananaspizzaan. Pikkukaupungin tytölle se oli kova juttu, kun pääsi isompaan kaupunkiin ostosreissulle. Ohjelmassa oli aina Rosso (toim.huom. 80-luvun alussa ei Pieksämäellä tainnut olla yhtään pizzeriaa). Moni muukin tuntee Rosson juuri pizzoistaan, sillä kiviarinauuni antaa pizzalle oman jäljittelemättömän makunsa. Tämä illallinen kuitenkin osoitti, että Rosso on paljon muutakin. Ruoka yllätti positiivisesti ja tunnelma Ympyrätalon Rossossa oli juuri niin lämmin kuin italialaisravintolassa odottaa olevankin. Ja talvimenu sopii oivallisesti pimeän vuodenajan juhliin, vaikkapa isänpäivän lounaaksi.

Rosson talvimenu on voimassa 19.10.2016 - 8.1.2017 ja se on tarjolla Rosso-ravintoloissa kautta maan. Lisää Rosson herkuista löydät osoitteesta www.rosso.fi.

Ympyrätalon Rosson kabinetin tunnelmaseinä.

lauantai 22. lokakuuta 2016

I love me - messutärppejä hyvinvoinnista kiinnostuneille

I love me - messut on nyt minun osaltani koluttu ja on aika jakaa muutama vinkki. Messuilla on valtavasti tarjontaa, joten messukäynnin ennakkosuunnittelu todella kannattaa. Siten saat messuista eniten irti. Messuopas sekä messujen nettisivut ovat hyvä apu messujen haltuunottoon. 

Teemana terveys (osasto 6)

Terveys ja hyvinvointi näkyvät messuilla monin tavoin. Diacorin messuosastolla voit mittauttaa kehonkoostumuksesi ja viereisellä tiskillä tarjoillaan Novelle-juomiin tehtyjä raikkaita drinkkejä. Samassa kulmauksessa voit tutustua pian julkaistavaan Biohakkerin käsikirjaan, joka on tuhti tietopaketti unesta, ravinnosta ja liikunnasta.



Yksi nouseva trendi on oman terveyden mittaaminen, ja tämä näkyy myös messutarjonnassa. Kävin keväällä verikokeessa mittauttamassa D-vitamiinitasoni, ja nyt vitamiinikuurin jälkeen oli hyvä hetki katsoa, onko muutosta tapahtunut. Nordic Health Spraysin osastolla voit mittauttaa D- ja B12-vitamiinitasosi sekä muita vitamiini- ja hivenainetasoja. Osastolla otetaan verikoe ja tulokset tulevat postissa kotiin parissa viikossa. Käden voi ojentaa myös viereisellä SPR:n pisteellä verenluovutuksen merkeissä.

 


Nordic Health Sprayn osastolta tarttui mukaan myös magnesiumspray sekä salamannopeasti lasten suosikiksi noussut D-vitamiinisuihke. Meillä ainakaan lapset eivät ole kovin innokkaita ottamaan vitamiineja pillerimuodossa, joten nyt kokeillaan D-vitamiinin suihkauttamista suun limakalvoille. Jos nitrotkin annostellaan nykyisin suihkeena, miksei sitten D-vitamiinikin. Magnesiumspraysta puolestaan toivotaan apua levottomiin jalkoihin ja treenin kipeyttämiin lihaksiin. 




Silmälasien ostaminen on minulle ollut ajankohtaista jo jonkin aikaa, mutta mieleisiä kehyksiä ei vain ole löytynyt. No nyt löytyi ja vieläpä mainioon hintaan. Synsamin osastolla on messutarjous -50 % kehyksistä ja linsseistä. Kehysvalikoima oli tosi kiva ja monipuolinen! 

Terveysalueella voi käydä myös vartin niska-hartiahieronnassa, pikarentoutuksella on hintaa 15 e. Hierojilla oli kovasti kysyntää, joten kannattaa varata aika. Alueelta löytyy myös kiropraktikoita sekä sänkyjä - mikäpä sen tärkeämpi selän hyvinvoinnille kuin hyvä patja ja tyyny. 

Hyvinvointia ruuasta

Foodinin osastolla on hyviä tarjouksia superfoodeista. Kilon pussi chiansiemeniä irtoaa 12 eurolla ja viisi levyä raakasuklaata kympillä. Ostoskoriini päätyi näiden lisäksi koivusokeria eli xylitolia, ceyloninkanelia ja heraproteiinia. Myös Puhdistamolla on iso osasto tarjouksineen. 

 



Mielenkiintoinen uutuustuote löytyi Lohilo-osastolta, nimittäin vähäsokerinen ja korkeaproteiininen jäätelö. Banaanijäätelö ei yleensä ole ykkössuosikkini, mutta Lohilon Banana Split oli namia. Nämä jäätelöt ovat myynnissä K-ryhmän kaupoissa. 



Messupäivä on pitkä ja energiatankkausta tarvitaan. Välipalaksi voit ostaa vaikkapa Jungle Juice Barista herkullisen smoothien. Green Frogista et ikinä usko, että se sisältää lehtikaalia. 



Muusta tarjonnasta mainittakoon Teri Niitin suunnittelema muotinäytös, joka oli dramaattisuudessaan ja visuaalisuudessaan komeaa katsottavaa. Varaa tähän aikaa noin tunti. 



Laajaan kosmetiikkatarjontaan en tällä reissulla ehtinyt tutustua lainkaan, sillä muuta nähtävää oli niin runsaasti. Siihen löydät vinkkejä esim.Dioriinan blogista.

Hyviä messupäiviä! 

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Punajuuri-porkkanakeitto

Juuressesonki on nyt parhaimmillaan, ja netti vilisee toinen toistaan ihanampia punajuurireseptejä. Parin kilon punajuuripussi lähtee kaupasta muutamalla eurolla ja siitä riittää raaka-ainetta useampaankin ateriaan. Yhdistelen mielelläni punajuurta muiden kasvisten ja voimakkaiden juustojen kanssa, sillä omaan makuuni punajuuri sellaisenaan on liian makea. Ravintoarvoiltaan punajuuri on mainio pakkaus, esim. folaattipitoisuudeltaan se on kasvisten kärkipäätä. 



Punajuuri-porkkanakeitto

2 shalottisipulia
6 keskikokoista porkkanaa
12 pientä punajuurta 
(punajuuria ja porkkanaa suunnilleen yhtä paljon)
tilkka öljyä
kasvislientä
2 tl kuivattua timjamia
tarvittaessa herbamarea tai suolaa

Tarjoiluun Aura Goldia tai muuta sinihomejuustoa

Kuori ja paloittele sipulit ja juurekset. Mitä pienemmäksi pilkot, sitä nopeammin soppa kypsyy. Kuullota kasviksia hetki öljytilkassa kattilassa. Lisää kuumaa kasvislientä sen verran, että kasvikset juuri peittyvät. Anna kiehua keskilämmöllä, kunnes kasvikset pehmenevät. 

Kaada soppa tehosekoittimeen ja aja sileäksi. Lisää tarvittaessa nestettä, jos keitto on liian paksua. Kaada keitto takaisin kattilaan, kuumenna ja tarkista maku. 

Tarjoile sinihomejuuston ja valkosipulileivän kanssa. Kuvissa lisukkeena myös öljyssä rapeaksi paistettua porkkanaraastetta. Keitosta riittää pääruoaksi noin neljälle, alkukeittona kuudelle.

Sellainen soppa tällä kertaa. Hei, käythän Kivi&Kakun Facebook-sivulla! Siellä on meneillään Viini ja Ruoka - messulippujen arvonta. Tavataanko messuilla? 



maanantai 10. lokakuuta 2016

Tuhansien tarinoiden Salve

* yhteistyössä 40+ blogit / HOK Elanto

Harvasta ravintolasta kirjoitettiin lehdissä viime keväänä yhtä paljon kuin legendaarisesta Salvesta. Perinteikäs, silakoistaan tunnettu ravintola sai vuokrasopimuksen päättyessä lähtöpassit vanhasta osoitteestaan, ja omistajalla oli edessään vaativa tehtävä löytää uudet tilat samoilta kulmilta. Muutama viikko sitten Salve avasi uudet ovensa entisissä Chico'sin tiloissa toisella laidalla Hietalahden toria. Muuton myötä Salven historiassa kääntyi jälleen uusi lehti, lukuisten vanhojen tarinoiden jatkoksi. Jotenkin pieni draama merimieskapakan paikan vaihtuessa tuntuu kuuluvan asiaan. 



Salven historia ulottuu peräti 1800-luvun loppupuolelle, jolloin satamaradan valmistuminen vilkastutti satamaelämää Hietalahdessa. Hietalahdenrannassa aloitti vuonna 1897 toimintansa ruokakioski, jonka kerrotaan myyneen ruokaa ja tupakkaa satamaan poikenneille merimiehille. Vuonna 1927 puutalo kioskeineen sai väistyä uuden kivitalon tieltä. Samalla Salve sai uudet, suuremmat tilat kasvavan asiakaskuntansa palvelemiseen. Kapakasta muodostuikin monen merimiehen ja taiteilijan "toinen koti". Merellinen tausta näkyy tänä päivänäkin Salvessa vahvasti. Ravintolan irtaimistoon kuuluu monia asiakkaiden sinne tuomia esineitä, kuten kattoon ripustettuja laivojen pienoismalleja. Ne ovat löytäneet arvoisensa paikan myös uudessa osoitteessa. 



Epäilemättä Salven muutto on herättänyt tunteita kanta-asiakkaissa, jotka ovat viettäneet lukemattomia ikimuistoisia hetkiä vanhan Salven seinien suojissa. Kanta-asiakkaat olikin otettu mukaan uuden kantapaikkansa suunnitteluun. Miltä kuulostaisi, että saisit valita vanhalle kantapöydällesi paikan uusista tiloista? Vanhan ravintolan irtaimisto on siirretty uuteen osoitteeseen, joten niiden mukanaan kantamat tarinat siirtyivät muutossa torin toiselle laidalle. Tilaa on nyt reilusti uusille tarinoille ja uusille kanta-asiakkaillekin, sillä asiakaspaikkojen määrä nousi reilusta 70:stä 130:een. Uutta on myös yhteistyö Galleria Ortonin kanssa, joka tuo Salven seinille vaihtuvan annoksen taidetta. Salve tarjoaa siis puitteiltaan jotain vanhaa ja jotain uutta, mutta Salven sydän on perinteikäs ruokalista silakoineen ja Salven pannuineen. Tunnelma ja tutut annokset vetävät ravintolan täyteen, kun syksyinen perjantai-ilta hämärtyy ja viileä ilta houkuttelee tuhdin, suomalaisen ruuan pariin. 

Nelkytplussalaiset kokoontuivat Salvessa suuren pöydän ääreen ja iloinen puheensorina kaikui pitkälle iltaan vanhan Salven uusista seinistä. Lasejakin taisi pöytään kertyä kuin taiteilijoiden illanvietossa konsanaan. Salven rentoon tunnelmaan on helppo ihastua. 

Ravintola Salve, Hietalahdenranta 5 C, Helsinki





lauantai 8. lokakuuta 2016

Pokemon synttärit

Perheen kuopus täytti 8 v, ja hän juhli synttäreitään viime perjantaina kavereidensa kanssa. Pokemon Go - villitys ei ota laantuakseen, joten meillä vietettiin pojan toiveesta Pokemon - synttärit. Juhlia järjestäessäni en löytänyt lähimmistä kaupoista oikeastaan mitään Pokemon-aiheista, joten oma mielikuvitus (ja vähäiset askartelutaidot) piti ottaa käyttöön. Tässä kuvakavalkadia ja vinkkejä Pokemon-synttäreihin. Pahoittelen kuvien vähäistä määrää ja epämääräistä laatua. Juhlien hulinassa ei tuo valokuvaaminen ollut ihan päällimmäisenä mielessä... Toisekseen useimmissa synttärikuvissa vilahtelee iloisia juhlijoita, kuten kuuluukin. Heidän kuviaan en täällä tietenkään julkaise.

Kakun kanssa askartelu on tietysti ihan eri asia kuin syvästi inhoamani paperiaskartelu, joten sokerimassa ja suklaamousse taipuivat pokepallon muotoon.




Puolipallon muotoinen täytekakku


Tee kolmen munan sokerikakkupohja kaakaoversiona. Leikkaa kakkupohja kolmeksi levyksi.

Kokosin kakun Teema-sarjan 18 cm kulhoon, joka on muodoltaan täydellinen puolipallo. Käytä kulhoa muottina ja leikkaa yhdestä levystä kulhon suun suuruinen ympyrä. Leikkaa toisesta levystä hieman pienempi ympyrä, joka tulee kakun puoliväliin. Vuoraa kulho tuorekelmulla, jätä kelmuun pitkät helmat, jotta saat ne taiteltua kakun päälle. Kostuta kolmas kakkulevy vaniljamaidolla tai omenamehulla, ja painele sopivan kokoisina palasina kulhon reunoille. Kostea levy on helpompi muotoilla kuin kuiva. Täytä suklaamoussella noin kolmasosa kulhosta. Laita päälle kakkupohjasta leikkaamasi pienempi ympyrä. Kostuta ja sivele aprikoosimarmeladilla. Täytä kulho suklaamoussella ja laita päälle isompi kakkupohja. Kostuta päällimmäinen kakkupohja. Käännä tuorekelmun helmat kakun päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Suklaamoussetäyte

2,5 dl Flora Vispiä
100 g Fazerin Sinistä
2 liivatelehteä

Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa välillä sekoitellen. Jäähdytä suklaasulaa sekoitellen suunnilleen huoneenlämpöiseksi. Jos suklaan lisää liian kuumana kermaan, se kokkaroituu. Vatkaa suklaa kermavaahdon joukkoon. Lisää joukkoon kiehuvaan mehutilkkaan liuotetut liivatelehdet ja sekoita hyvin.




Synttärileikit


Kahdeksanvuotiaat pojat ovat aika energistä porukkaa, joten aiemmasta kokemuksesta viisastuneena päätin minimoida vapaan häröilyn ja järjestää pojille teemaan sopivaa ohjelmaa. Perinteisiä synttärileikkejä muunneltiin hieman ja näin saatiin Pokemon-teema kulkemaan läpi juhlien. Ohjelmassa oli pokejahtia ilman kännyköitä ja pokepallon heittoa sekä ratkaisevana lajina ilmakiekkoa. Juhlaväki jaettiin kahteen joukkueeseen, punaisiin ja keltaisiin. Jako sujui helposti sen mukaan, missä tiimissä pojat pelaavat Pokemon Go'ta. Päihin kietaistiin joukkueen tunnusmerkiksi huivit ja sitten joukkueet kisaamaan toisiaan vastaan. 

Pokejahti


Netistä printattuja pokemonien kuvia teippailtiin eri puolille taloa helpompiin ja vaikeampiin paikkoihin. Joukkueen tehtävänä oli löytää kaikki yhdeksän pokemonia ja kirjata ne muistivihkoon. Esikoinen toimi ajanottajana ja nopeampi joukkue sai pisteen. Jahdissa oli yksi joukkue kerrallaan, toinen joukkue oli samaan aikaan alakerrassa toisessa lajissa. Pokemoneja löytyi mm. sohvan päädystä, takan sivuseinästä, kodinhoitohuoneen oven takaa ja suihkuverhon takaa kylpyammeesta. Yleisemmät pokemonit, kuten vaikka Zubat löytyivät helpommista paikoista ja Gyaradosta joutui etsimään vähän enemmän.



Pokepallon heitto

Pokemon Go'ssa heitellään pokepalloja, joten sama piti toteuttaa tietysti liveversiossakin. Tarvikkeet: Satunnaisia huushollista löytyneitä erikokoisia kippoja, punaisia ja valkoisia sählypalloja ja pistelappuset. Pelissä kerättiin totta kai xp:tä (kokemuspisteitä, joilla pelissä edetään tasolta toiselle). Harjoituskierroksia heiteltiin ja kisakierroksia oli lopulta kolme. Joukkueen kaikki heitot laskettiin yhteen ja paremmalle joukkueelle piste. Tällä kertaa kävi niin, että pisteet olivat kahden lajin jälkeen tasan 1-1. Niinpä ilmakiekko oli turnauksen ratkaiseva laji.  



Lopuksi ohjelmassa oli vielä meille jo perinteeksi muodostunut lahjapussien virvelöinti. Vieraat saivat onkia ihka oikealla virvelillä lahjapussinsa portaikosta. Mies opasti virvelin käytössä yläkerrassa, esikoinen ripusteli alhaalla lahjapusseja koukkuun ja kaikki pojat hoitivat ongintansa tosi reippaasti ja keskittyneeesti. Hauskaa oli ja aikaa jäi vielä vapaammallekin leikille, joku leikki legoilla, jotkut pelasivat pöytälätkää ja osa tutki päivänsankarin saamia kivoja lahjoja. Vieraiden lähdettyä kotiväki teki pesän takkahuoneen sohvalle herkkupöydän ääreen ja rentoutui Vain elämää - ohjelman parissa. Kiva ilta, jota on mukava myöhemmin muistella!